Ohjeet

maanantai 5. joulukuuta 2016

Tekstikatkelma

Haaste maanantaille 5.12.2016 on tekstikatkelma:

"Joulumaa rakennetaan oppilaitoksen kasvihuoneisiin."

(Lähde: http://www.mantsala.fi/asukkaille/kulttuuri/tapahtumat/joulumaa)

2 kommenttia:

  1. Parapsykologinen läpimurto

    Yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla on eletty jännittäviä hetkiä. Tiedeyhteisö on saamaisillaan pitäviä todisteita siitä, onko saunatonttuja todella olemassa. Aavikkokasvien huoneeseen asennettuihin valvontakameroihin on tallentunut hämärässä liikkuvia suippolakkisia hahmoja, joiden kokoluokka on puolisen metriä lakin huippuun mitaten. Huoneeseen jätetyt riisipuurot on myös aina syöty viimeistä murua myöten. Saunavihtojen jäljittelemätön tuoksu on alkanut tuntua kaktusten seassa, mutta lauteita tai kiulua ei ole kasvihuoneeseen ilmestynyt – ainakaan vielä, kertoo puutarhan suurintendentti Minttu Mukula. Mukula tutkimusryhmineen olettaa tonttujen karanneen paranormalismin laboratoriosta, tai mahdollisesti opiskelijayhdistyksen saunasta. Aavikkohuoneeseen ne ovat arvattavasti asettuneet, koska siellä on kuuma kuin saunassa.
    “Aika näyttää, suostuvatko tontut antamaan haastatteluja”, Mukula toteaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin huikean jännä!xD Voin suorastaan tuntea saunavihtojen tuoksun nenässäni.

      Poista

Lisää kommenttiin:
- haastetekstisi
tai
- linkki oman blogisi haastepostaukseen

Voit mieluusti myös kommentoida muiden osallistujien tekstejä.:)